maanantai, 19. helmikuu 2007

Osa 17. Hyvästit (Kertomus)

Saatte nyt luvan kuulla, mitä legacyssäni on nyt tapahtunut, mutta kuvia ette saa, eikä niitä ole edes uudelleen asentamisen vuoksi *lue tiedote

Johnin ja Sunin välit alkoivat lämmetä, viimeksi Sun vain ärisi veljelleen. Sunilla oli jotain taka-ajatuksia! Totta tosiaan, Sun pääsi puremaan veljeään, ja vampyyrejähän oli pian kaksi. John suuntasi heti puhelimen ääreen, ja soitti yliopistolle. Sieltäpä tippui kuin tilauksesta Johnille "hikari haudasta" stipendi, jos se nyt noin oli, mutta ymmärrätte kumminkin. Samantien John soitti myös toiseen numeroon -John kutsui Treffipalvelun! Treffipalvelu mummelin saavuttua, John osti häneltä yhden pullollisen antivampiiria, joka merkitsee, ettei John kauaa vampyyrinä viihtynyt. Kolmas soitto oli viimeinen soitto, ja hän soitti taas yliopistolle, asia koskien viimeinkin yliopïstolle lähtöä. Kun jokainen perheenjäsen oli hyvästelty, oli aika hypätä taksiin, ja ajaa sisarensa Karenin tykö.

Tanyasta alkoi tuntua siltä, että hän käy ihan turhaan töissä. Perheellä muutenkin raha-asiat mallillaan, kun Pasi ja Keliskin käyvät töissä. Joten mitä turhaan hänen täytyy raataa töissä, onhan Tany jo vanha sim ja kokenut paljon. Tany otti eläkettä, ja alkoi "raataa" puolestaan harrastuksensa parissa. Tanya alkoi saada kimppujensa tekemisestä vain lisää taitoa, ja pian hän pystyisi varmasti tekemään Ukolle haluamansa kimpun. 

Perheen pienimmilläkin menee hyvin: Treynkin aika koitti venähtää teiniksi, ja oikein komea hänestä tulikin. Trey on suorastaan klooni Johnille, niinkuin arvelinkin. Naaman piirteet ovat kuin identtisillä. Välillä poikien samankaltaisuudet alkoivat ärsyttääkkin minua, ei niin samanlaisia veljeksiä voi olla! Luonteenpiirteet olivat samat, ja lisäksi Karenillakin oli samat kuin pojilla. Kolme siivousintoilijaa, kaikilla heillä oli siisteyt kympissä. Trey sai mammonatavoitteen, ja elämäntoive on se sama loistelias viiden huippuyrityksen omistaminen. 

Ukkoakin muistetaan. Eräänä iltana Ukko-haamu tuli tervehtimään perhettään, tosin hänen perheensä ei ollut edes huomannut häntä, haamu kun on. Se oli Ukon ensimmäinen pelästyttely yö, vaikka Ukon kuolemasta oli ainakin yli viisi sim päivää. Kelis ei paljoa riemunnut, kun isukki tulee pelästyttelemään keskellä yötä. Ukko pelästytti kahdesti Kelisin, ja muita ei edes viitsinyt yrittää. Ukko lähti kylläkin pois heti Kelisin pelästyttämisen jälkeen, mutta jäipähän naikkoselle ikuinen muisto Ukosta ja pelästyttämisestä. Aamulla ei kukaan varmasti uskoisi!

Kylläpäs on pitkä välimatka siihen, kun joku viimeksi tulipalon sytytti. Tälläkertaa sytyttäjänä toimi Pasi, joka voisi keskittyä enemmän hellalla lilluvaan ruokaan, kun vaimonsa tiirailuun. Tulipalohan siitä syttyi. Onneksi on olemassa sammutin, joka edelleen kiilsi siellä katossa, ja sammutti tulipalon, ennenkuin kukaan edti edes käristyä. Jokaiselle läsnäolijalle tuli kuitenkin muisto tulipalosta, joillakin on niitä kuitenkin useampikin.

Tanyn harrastus alkoi lähentyä vanhuksen sydäntä päiväpäivältä, ja sai viimein haltuunsa kakkos asteen taidot, siis Tanya sai temmellyksillään aikaiseksi hopean ansiomerkin. Nyt hän pääsisi valmistamaan Ukolle omistetun kukan, ennenkuin on liian myöhäistä. Siihen Tanya lisäsi runon, jota ei voi unohtaa. Tanya tehtaili myös eräälle toisellekkin henkilölle omistetun kukan, kelle?

Trey oli edennyt ala-asteelta ylä-asteelle, ja koulutoverit vaihtuvat. Trey päätti tuoda kauniin Nerissan kotiin esiteltäväksi, olisikohan heillä jotain kerrottavaa vanhemmille? Ei, en usko, en sitten sen suurempia suhteita Nerissaan luonut, kun olihan niitä naisia jo yksi varauksessa, jonka tarvittaessa voisi lahjoittaa Treylle.

Treytä ei heti kasvaessaan lähetetty yliopistolle, sillä severan laiska olen ystävien keräämisen suhteen, että sai jäädä odottamaan kotitontille, että isukki pääsisi uransa huipulle. Ja pääsikin heti sinä päivänä, kun oli mahdollisuus mennä töihin. Platinamieliala herui heti, ja saisi miekkonen pitää sitä koko loppu elämänsä.

Trey sai heti sen jälkeen häipyä sisaruksiensa seuraksi yliopistolle, kun isä oli saanut ylennyksen Legendaksi. Perhe hyvästeli nuorimman jäsenen, ja toivotti muille sisaruksillekkin hauskoja ja menestykseliäitä yliopisto vuosia.

Salaperäisesti Ukon haudan viereen oli ilmestynyt toinenkin hauta. Kenelle se kuului? Ja kelle oli Tanya tehtaillut toisen kimpun? Pari päivää sitten, Sun oli oma-aloitteisesti viemässä roskia roskakoriin, kunnes reissu osottautui kohtalokkaaksi -Sunin herkät silmät alistuivat valolle, ja tielle jäi vain musta tomukasa. Pasi oli lähdössä töihin, kun huomasi saman tomukasan. Hän tajusi heti, että oli menettänyt nuoremman tyttärensä. Viikatemiehen matala ääni pisti Pasin itkemään, ja suru yltyi muihinkin perheenjäseniin nopeasti. Tanya osoitti sen kukan Sunille, onhan lapsenlapsen menetys kauheaa.

Päivän sisällä, jokainen perheenjäsen itki vuorollaan "Hän oli niin nuori ja kaunis, hänellä olisi ollut vielä varmasti valoisa tulevaisuus edessä", Tanya harmitteli. Harmi vain, ettei sellaista tullut. Keliskään ei enään nauranut Karvis -patsaalle, niinkuin kaikki muut ovat tehneet sitä katsoessaan. Kelis pisti huulensa alaspäin, katsoi lattiaan ja harmitteli myös tyttärensä raakaa kuolemaa. Pasikin itki milloin missäkin -vessassa, keittiössä, makuuhuoneessaan.. kaikkialla.

Pari päivää Sunin kuoleman jälkeen, asteli Viikatemies tarmokkaan näköisenä lukemaan lisää tuomioita. Kelle tälläkertaa? Tanyankin oli aika heittäytyä miehensä ja lapsenlapsensa luokse, sinne ylös tarkkailemaan Stonesin perhettä. Vaikka sitä Tanya itse vastustikin, sinne hän päätyi. Myös muu perhe vastusteli sitä, mutta Viikatemies ei vaihtoehtoja antanut -vanha mikä vanha, kuollakkin pitää. Muistohuoneeseen lisättiin yhden henkilön taulu lisää, siis Tanyan. Sunin taulua sinne ei pistetty, sillä hänestä ei ole edes maalattu taulua, ja ajattelin muistohuoneen pelkästään perijöille ja heidän puolisoilleen, plussana kantajaäiti, tietty.

 

Tähän päättyy Stonesin tarina, eikä enään ikinä tulekkaan lisää. Asensin jo pelin uudestaan, ainakin parisen tuntia sitten, joten.. sitä en enään takaisin saa. Myönnän, on todella ikävä heitä, mutta elämässä pitää luopuakkin. Legacyni jäi todella vaiheeseen, ja olisin mielellä jatkanut, mutta en millään jaksa sitä, kun pitää säännöllisin väliajoin kirjoittaa. No, itkekää tai riemuikaa siitä, en saa kumminkaan tietää siitä, jollet kerro. => Kommenttiakin saa vielä laittaa, jos on jotain kommentoitavaa, kumminkaan en tällä sivulla enään niin paljoa käy, mutta saatan käydä kurkkaamassa joskus. Uuden legacyn ehkä aloitan, mutta sitäpä en nettiä täyttämään tunge. Kiitos, ja hei hei. =>

sunnuntai, 18. helmikuu 2007

Lukijoille tiedote

Legacyyni ei ole nyt tullut pitkään aikaan jatkoa, sillä aijon luultavasti asentaa Simssini kokonaan uudestaan. =I Ei, en ole vielä asentanut, mutta tulen asentamaan sen luultavasti seuraavalla viikolla, sillä peruspeli ei ole toistaiseksi nyt käsissäni. Uutta legacyä en luultavasti edes aloita, (enkä varmaan aloitakkaan) paitsi pelini sisässä, en siis laittaisi sitä nettiin. Raskasta tämäkin on. => Osan 17 saatan vielä laittaa, kunhan jaksan kirjoittaa sitä. Juu, itketään sitten yhdessä, jos on aihetta. =>

Kiitokset lukijoille, ja erityisesti kommentoijille. => Oli mukava kokemus tämäkin.

(Ilmoitan sitten lisää, kun olen varma asiasta, ja olen asentanut simssin uudestaan. => Minusta ei voi katsos aina olla niin varma.)

keskiviikko, 7. helmikuu 2007

Osa 16. Täydellisten naisten täydellistä elämää

381477.jpg

Treystä ei mikään hullumpi lapsonen tullut, mutta on aivan klooni Johnille, siis ei pelkästään ulkonäöstä, vaan myös luonteestaan. Aivan samat luonteen pisteet. Suloinen poika silti.

381479.jpg

Kelisin ja Pasin välillä ei ole pitkään aikaan ollut mitään, ja heidän pitäisi pitää yhtä vähän enemmän, jos meinasivat olla yhdessä. Älkää peltäkö/toivoko suuria, en aijo hankkia lisää lapsia. Neljässä on jo täysitehoinen työ.

381480.jpg

Aina nämä Lowitin kakarat tuodaan tänne. Katsokaa nyt, ihan selkeästi ovat perhettä, (kuten onkin) mutta miksi aina minun simini tuovat heitä koulustaan? Heihin alkaa jo kyllästyä..

381489.jpg

Tanya on saanut samallaisen kimppakyydin, kun Ukolla oli alussa (juujuu, voitte katsoa osasta yksi..)

381493.jpg

Tuo toinen Lowitin kakaroista näyttää pitävän Karenista. Trey on ihan kateellinen, kun Karen halaa noin vierasta poikaa. Puolestaan tuon pojan isosisko katsoo heitä vähän kateellisena, kun ei pikkuveli häntä noin halaa. Näyttävästi Karenilla on pitkäaikaisia ystäviä.

381497.jpg

"Julistan täten, että lähden täältä pienestä kesämökistä, ja lähden muuten niin kauas, että minun ei tarvitse kestää perhettäni, joka suree ukkiani, ja pääsen itsekin sen yli, tai pääsen eroon raha-riippuvaisesta pikkuveljestäni, gootti-pikkusisarestani ja eläimistä, jotka tuhoavat pihamme" Karen julisti iloisena langan toisessa päässä olevalle simille, jos siellä simi oli. Karen siis lähtee jonnekkin kauas, mistä häntä ei kukaan tavoita, nimittäin yliopistolle.

381499.jpg

Trey olisi halunnut Karenin mukaan, mutta Karen kielsi sen. Lisäksi Trey on vielä lapsi, eikä lapset voi mennä yliopistolle, heidän täytyy käydä koulunsa loppuun, teininä sitten, Trey, teininä sitten.

381501.jpg

Tanyalla on taas joku vaihe menossa. Kenen idea oli tehdä työkaverista miesseuraa? E-ei ainakaan minun. Mitäköhän Ukko tekee, kun näkee nuo yhdessä? Toisaalta Ukko ei edes välttämättä näe heitä, sillä katto estää sen.

381513.jpg

Tanya on todellakin rakastunut tähän mieheen nimeltä Vekko. Vekko on kylläkin geenivirheitä täynnä, joten turha kuvitellakkaan Vekosta osa sukua, joten Tanya saa toistaiseksi pitää ihastuksensa.

381577.jpg

Jonathanilla alkoikin laihdutuskuuri. John ei ole kyllä edes lihava, mutta hänet pitää saada huippukuntoon, ja niin käykin. Lisäksi taidoista saa stibendejä, jotka ovat tarpeellisia yliopistossa, jonne patistan Johninkin, kunhan kerkiän.

381779.jpg

Johnin oli aika hakea valtava määrä stibendejänsä. Stibendejä tipahteli hyvästä arvosanasta, siivoamisesta, luovuudesta, logiikasta, kunnosta ja karismasta, eli yhteensä 4750 simoleonia! Varmaan ennätys! Eipä olekkaan muut simit olleet näin lahjakkaita. Nyt kaikki Johnia äänestämään! Noei, pitäkääs vaan se vanha suosikkinne, ja äänestäkää häntä, jos et ole vielä äänestänyt.

381578.jpg

Treyllä on hyvä tapa syödä sipsejä. Heittelee niitä suunilleen ympäriinsä, ihan kun ei ennen olisi sipsejä syönytkään. Kaikilla on omat tapansa, ja Treyllä on kyllä omaperäisimmät.

381580.jpg

Pojilla ei näytä olevan mitään kinaa keskenään, hyvinhän he yhdessä viihtyvät, mutta Sunista ei ole niin varma. Tyttö viettää päivät pitkät yksinään maalaillen tai jotain muuta tehden. Sunista puheenollen, minulla on suunnitelmia hänelle, mutta enpäs kerrokaan sitä, sillä yllätyshän menisi aivan pilalle. Hyvä ettei Sun ole menevä sim, hänhän kaatuisi nurin heti sosiaalisuuden hukkaan.

381581.jpg 

Haa, kuka tunnistaa omakseen? EI kukaan, mutta kukapas tunnistaa tämän simin? Tässähän on selvä Kelisin sisaren tyttö, Judy hieman varttuneena. Myönnän, tuo luomiväri näyttää järkyttävältä, kun siinä ei ole ripsaria, mutta poistelin niitä meikkejäkin, ja taisin sitten poistaa kyseisen ripsarin, mitä Judyllä oli.

381584.jpg

No tämä teidän on pakko tunnistaa. Hei, kamoon, vähän enemmän peliin. Kyllä te nyt tämän tunnette. Muistaako kukaan mm. toisen sukupolven kuopusta, Dennistä? Hyvä, jos muistatte. Onpas muuten kivoja koulu/työkavereita simeilläni. Mikäköhän sukulaisten vallankumous täällä on meneillään?

381585.jpg

Ja kymppi! Ei nämä minun simini ehdi muita numeroita saadakkaan, kuin kymppejä. "Tästä talosta ei lähdetä, ennenkuin on kouluarvosanana kymppi!" Tai ainakin jokainen simini on saanut vähintään kerra kympin.. ei voi mitään, se tulee automaattisesti.

381587.jpg

Puhelin jäi bukittamaan tuolla tavalla. Eikä siihen kukaan edes soittanut, ei ainakaan pystynyt vastaamaan. Tuli vaan se tavallinen valikko missä on ne 'soita..' 'järjestä juhlat..' jne. Eipä se silti paljoa pelaamista häirinnyt, joten mitä me siitä, kun ei sekään meistä.

381588.jpg

Jörö-susi tuli vaihteeksi käymään. Tosin, ei ole enään Ukkoa, joka tulee riemuissaan tapaamaan vanhaa veijaria, on vain synkkä harmahko hauta pihan laidalla, jonne ei valitettavasti Jörö pääse.

381589.jpg

Kukaan ei voi vastustaa yhteistä perheen keskeistä aamiaista, mutta Trey aloitti sen vakavasti lemmikki-aiheella, ja Pasi, joka ei voi sietää eläimiä, ei kestä kuunnella poikansa vänkkäyksiä "Meilleppähän ei mitään rottakoiraa hankita, tai mitään muutakaan elukkaa! Sitten kun se kupsahtaa, tulee suru, ja lintsaatte varmasti koulusta!" Trey loukkaantui syvästi, siitä, miten isänsä puhuttelee eläimiä 'rottakoira', esimerkiksi.

381591.jpg

"Koittaisitte sen sijaan keskittyä kouluun ja hyviin arvosanoihin. Se on välttämätöntä tulevaisuutta katsoen, toisin kuin lemmikit. Mitä meinaat saavuttaa jollain likaisella lemmikillä, kun ei petraa kouluun ollenkaan?"  John katsoo hieman epäilevästi pikkuveljeään.

381595.jpg

Sun ei ole mikään maailman hyvätapaisin simi, haarukka on aivan nenän ulottuvilla toisessa kädessä, mutta syö silti kuin taaperot, eihän ne käytä veitsiä ja haarukoita.

381597.jpg

Tanyllä on uudenlainen harrastus: Kukkakauppias voisi olla Tanylle kiinnostava ja 'haastava' harrastus. Jonain päivänä Tanya meinaa tehdä kukan nimeltä Ukko, ja asettaa sen Ukon haudan eteen. En vain yhtään tiedä, millainen kukka se mahtaa olla.

381599.jpg

Oli viimein koittanut Suninkin aika kasvaa teiniksi, ja päästää kaikki taidot valloilleen.

381602.jpg

Jep, Sun on aivan erilainen kuin sisaruksensa. Katsokaa nyt, tuollainen terävä nenä, luonne on erilainen kuin muilla (muilla lapsilla on samat luonteenpisteet) ja muutenkin erinäköinen. Suoraansanottuna siis, pidän Sunia rumana. Ainakin nyt hän näyttää rumalta. Tavoitteeksi tuli suosio, elämäntoive ei ehtinyt tulla näkyviin, ja unohdin sitten katsoa sen myöhemmin. Kyllä te sen vielä saatte tietää, mutta veikkaan, että joku 'hanki 30 ystävää' tms, jos sellainen toivetta edes oli..

381606.jpg

Heti muokattuaan hiustyyliään, ja vaihdettuaan vaatteita, päätti Sun karata autolla, yhteisötontille. Itseasiassa, auto oli Johnin, koska John halusi autoa, niin oli minun pakko ostaa sellainen, kun rahaakin on aivan liikaa, mutta perjaatteessa John ei omista sitä, ainakaan siinä ei lue hänen nimeään.

381607.jpg

Kannattaa käydä yhteisötonteilla, jos haluaa tavata Brunon. Tämän herran nimi on siis Bruno, sehän oli jo selvää, kun mainitsin jo sen. Miksi juuri nyt löydän puolisoehdokkaita, kun niitä riittää jo kahdelle seuraavalle sukupolvelle? Nojaa, saapahan yhden lisää, joten laskelmieni mukaan (jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan), 'varattuja' puolisoitani riittää sukupolvelle kuusi. Sun ja kumppanit siis omaavat neljättä sukupolvea.

381610.jpg

Kylläpäs täällä kotiseudulla kävelee söpiksiä tyyppejä ohi. Tämä kalpeaihoinen miekkonen on oma tekemäni sim, Josh. Mitäpä väliä sillä on, jos Sun tutustuu Joshiin, sillä ei hänestä tule kumminkaan perijää, vastustan sitä.

381612.jpg

Yritin saada tästä kuvasta jotenkin 'romanttisen', mutta sanokaa vaan suoraan, ei tämä kovin romanttiselta näytä, eihän? Sun koki ensisuudelmansa tämän komean Joshin kanssa, ja lisäksi on suvun ensimmäinen sim, joka kokee teininä ensisuudelmansa. tähän asti ovat olleet jo aikuisia/nuoria aikuisia.

381613.jpg

Sun, suosittelen tästäedes käyttämään silmälaseja, kun tapaat jonkun söpön pojan. Etkö olisi mitenkään mahtanut huomata, että tämä kalpea poika oli vampyyri? Et kai, mutta minä tiesin.

381615.jpg

Itseasiassa Sun on aika kaunis vampyyrinä. Katso nyt noita torahampaita, sopii täydellisesti piikkipantaan. Ei hullumpi, vampyyriksi.

381617.jpg

Täydellinen elämä jatkuu toisaallakin: Tanya sai toteutettua toiveensa, ja pääsi väsäämästä pelkkistä kyllästyttävistä päivänkakkaroista tekemään luonnonkukkakimppuja, ja tulppaaneja. Siis sai ansiomerkin.

381618.jpg

Tosin, riippuu miten ottaa Sunin vamprioitumisen, mutta minä otan sen hyvänä puolena, ja varmaan Sunkin. Pääsee Sun pelottelemaan viimeinkin sisaruksiaan, jotka eivät hänelle kylliksi huomiota antaneet. Kosto elää, ja elää vielä pitkään.

381620.jpg

Onnellisuus jatkuu, muttei tällähetkellä naisilla, vaan myös Pasi oli saanut ylennyksen, ja suuren rahasumman. Pöh, juuri kun yritän päästä liiasta rahasta eroon.

381621.jpg

Kelisilläkin on työasiat kunnossa, nimittäin hänet ylennettiin viimein uransa huipulle, julkkiskokiksi. Täydellisiä kun ovat.

381622.jpg

Järjestettiin perheen keskeiset juhlat, joihin oli laitettu parasta ruokaa. Toisaalta Tanya oli valmistanut sen, mutta itse voittajalla oli niin kiire, ettei ehtinyt valmistaa ruokaa. Katsos, Kelis on pukeutunut vähän juhlallisemmin, kerrankin. Viettivät sitten yhdessä mukavan illan, mutta jotain puuttui.

381623.jpg

Nimittäin Sun, vamppimme. Sun ei kertakaikkiaan osallistunut mihinkään perheen juhliin tai yhteisiin hetkiin. Hän vain vietti aikansa katsellen telkkaria tai roikkumalla puhelimen ääressä ja puhumassa rakkaallensa, Joshille. Sun näyttää aika säälittävältä yksin.

381625.jpg

Sunin karkaamis yritys ei mennyt ihan putkeen, siis ihan huomaamatta ei päässyt livahtamaan. Ainakin Tanya, Kelis ja John näki hänet. Mutta minnes neiti on edes menossa?

381626.jpg

Nimittäin Sun lähti pitämään hauskaa Joshin kanssa. Huomaatte Joshin ratissa. Mitäköhän vanhemmat sanovat öisestä karkaamisesta. Sun ja Josh ei tosin voi päivälläkään karata, elleivät halua paistua nakkikastikkeeksi.

381627.jpg

Takaisin pääsy oli huomaamattomampaa, kuin lähteminen, mutta eivät jääneet kiinni tästä. Sinänsä hyvä, mutta olisin voinut toivoa heidän jääneensä kiinni.

381628.jpg

Vampyyrina olemisessa hyvä puoli on se, ettei tarpeet laske laisinkaan yön aikana, mutta nälkä voitti silti Sunin hengen, ja alistui syömään perheensä laittamasta ruoasta tähteet, mitkä olivat pöydälle jääneet. Ei hyvää ruokaa raaskinut haaskata, joten Sun sai toimia auttajana.

 

Kuinka jaksaa Sun aurinko allergiansa kanssa, ja kuinka jaksaa pysyä hyvissä arvosanoissa, niin, ettei paahdu bussi matkalla. Miten Karen jakselee odotellen yliopistolla sisaruksiaan? Pystyykö Sun hillitsemään itsensä, ja olla purematta perheenjäseniään, vaikka mieli tekisi? Kai sekin selviää, joskus. Ääniä perijälle, niitä tarvitaan, ja kommentteja, että jaksan kirjoittaa tätä legacya. Osat tulevat yleensä sitä myöten, mitä kommenttejakin on. Sitä nopeammin uusi osa tulee, mitä enemmän kommentteja tulee.

perjantai, 26. tammikuu 2007

Osa 15. Murheen murtamaa

Kerrankin sain tämän ihan-kohtuulliseen aikatauluun. Tämä on ns. jatkoa edellisestä, tämä on suunilleen yhtä pitkä kuin edellinenkin. Tämän ajattelin yhdeksi pitkäksi tarinaksi, mutta se "hieman" epäonnistui.

361394.jpg

Vaikka Sun olikin pieni kovisteleva goottityttö, isi kävi aina välillä peittelemässä Sunin, toivoen, että hän olisi samanlainen kuin Karen. On muuten aika suloista, kun nuo peittelee lapsensa.

361397.jpg

Jörö tuli taas pitkästä aikaa tervehtimään vanhaa kamuaan, Ukkoa. Jos vaikka puraisisikin tällä kertaa. Tahdon Ukosta ensimmäisen ihmissuden, ja toivottavasti saankin. En ole kovin keskittynyt millään muulla perheellä susiin, sillä en ole edes halunnut heistä ihmissusia, mutta Ukko olisi juuri sopiva siihen, tietotavoitteinenkin kun on. Huomaa muuten selvästi, että suhde on edennyt. Enään Ukko ei tervehdi silittämällä suden pääkoppaa, vaan rapsuttaa vatsasta.

361399.jpg

Ollaan jo lähellä, puraise vaan nopeasti sormelle. Itseasiassa, tuo susi on aika söpö.

361401.jpg

Ukko ei näytä pitävän Johnista, vai miksi muuten et muka voisi nukkua lapsenlapsesi Johnin kanssa? Valitan Ukko, mutta sänky, missä John nukkuu, on koko talouden ainoa hyvä sänky, missä energia nousee nopeasti. Saat sitten nukkua Johnin sängyssä.

361403.jpg

Tanya ei välttämättä pidä Karenia enään suosikkinaan, mutta eivät he ainakaan riidoissa voi olla. Ehkä sukupolvien välinen halaus on joskus hyväksikkin.

361404.jpg

Karen hoitaa edelleen talouden asiat, tällä kertaa oli vuorossa koiranpentu-ilmettä käyttänyt John, joka halusi välttämättä apua läksyissä. Se voisi helpottaa kympin saamista, lisäksi se olisi hyvä suorittaa ennen teini-ikää, joka uhkaavasti näyttää lähestyvän.

361405.jpg

Tanya on errittäin huolestunut perheensä voinnista: Tanya haluaa vain, että perhe pysyy tiiviisti koossa, ja jokaista autetaan heidän heikoimpinaan hetkinään. Lisäksi häntä huolettaa Kelisin hyvä äitinä olo rooli, Kelis on edelleen se sama teini, mikä oli vielä yliopistollakin. Lävistyksistä puhumattakaan. Mitä jos Tanyan lapsenlapsistaan tulee samaa sorttia, jotka eivät hänen elämänsä päätyttyä enää osaa hoitaa lapsia kunnolla ja kunnioituksella? Millainen isoäiti Kelisistäkin on tulossa, tai vielä vähä-älyisemmästä Pasista? Tanya pystyy jo ajattelemaan, kuinka MummoKerhossa hänen hyvät ystävät haukkuvat sukunsä lyttyyn, ja sitähän perhetavoitteinen Tanya missään nimessä halua!

361418.jpg

Karen on jostain kumman syystä vihainen Elselle? Mitäs Else on nyt päässyt tekemään huomaamattani? Nojaa, ihmettelen vain syvästi näitä simien äkki-vihastuksia, joita on ollut yllättävän monella similläni. Anteeksi seinät, en saanut kuvaa seinät ylhäällä.

361422.jpg

Sun sai huomattavasti nopeammin kympin, kuin John, jos siis verrataan ikään. Sun meni kertomaan siitä suosikki-perheenjäsenelle, Pasille. Keliskin olisi varmasti halunnut tietää siitä, ja oli sitäpaitsi paljon lähempänä. Hyvä kumminkin, kymppi on aina edistystä yliopistoa varten.

361425.jpg

Jonathankin toi myös kympin samana päivänä kuin Sunkin. Tosin, valitsi hieman väärän ajankohdan, nimittäin Pasi oli juuri menossa vessaan, ja jäi jumittamaan sitten ovelle, eikä "muka" pystynyt hurraamaan.

361427.jpg

John sai juuri ja juuri ajoissa kymppinsä, sillä pian alkoi tapahtua; oli Johnin vuoro jättää lapsuus, ja siirtyä pienistä vaatteistaan ulos. Kukaan muu, kuin äiti ei tullut katsomaan, sillä Ukko luki siivoamista, jotta pääsisi uransa huipulle, ja Tanya seurasi vieressä. Muut sitten nukkuivat.

361437.jpg

Johnista kasvoi nuori ja komea teini poika, tavoitteeksi tuli (apuaapua!) mammona? Eh, en ole yhtään varma, oikosulku! No silti, se oli joko suosio, tai mammona. Eikun oliko se romantiikka? Okei, en edes yritä muostaa, sillä en muista, mutta se on ihan kielenkärjellä, ja kyllä sen ensiosaan selvitän.

361442.jpg

Taaperoikä on lyhyt, ja Trey suoritti sen loistavasti. Taidot sai kaikki tarvittavat, vaikka epäilinkin sitä ensin.  Koko perhe tuli julistamaan ilosanomaa, paitsi tietenkin mykkäkoulua harrastava Sun. Hän ei ole muuten osallistunut kenenkään synttäreihin.

361443.jpg

Tässä hän on, aivan saman luonteinen, saman näköinen mutta eri niminen ja eri hiuksinen, Trey. Hän on kyllä aika klooni Johnista, ikä on tietty erona, hiustenväri ja nimi tietty, mutta olihan Treylläkin oikeasti punaiset hiukset, ennenkuin siis Karen värjäytti ne. Komea poika silti.

361448.jpg

Synttärit olivat kaikin puolin päättyneet, mutta juhlaväki silti onnitteli iloissaan ja pirteinä synttärisankareita ja hässäsi jotain muuta mukavaa, paitsi Ukko. Ukko tiesi yhden asian itsestään, tai elämästään, mitä kukaan muu ei perheestä tiennyt. Se oli synkkää ja salaista, mikä olisi ehkä suurikin asia, mutta Ukko piti sen sisällään niin pitkälle, kunnes se huomattaisiin..

361456.jpg

..nimittäin oli myös koittanut Ukon aika sanoa hyvästit rakkahillensa, jotka eivät ollut myöskään kovin onnellisia. Taustalla kuului vain nyyhkytystä, surullisia äännähdyksiä, kunnes kuului viikatemiehen synkkä ja jäykkä ääni. Se tarkoitti sitä, että Ukon oli aika päästä paikoista parhaimpaan: taivaaseen.

361460.jpg

Mutta Ukko ei halunnut sinnä, eikä ollut edes menossakaan. Hän väitti syvästi jäävänsä tänne vaimonsa ja muun rakkaan perheensä kanssa. Viikatemiehen tiimalasin varastaminen taisi olla ensimmäinen ja ainoa keksintö, millä saattaisi voida jäädä.

361462.jpg

"On sinun aikasi, Ukko." Tuntuu, kuulisin nuo sanat läpi tietokoneeni, mutta nimen Ukko tilalla olisi oma, ruma nimeni. Ukon suunnitelma ei mennyt aivan putkeen, hän joutui jättämään perheensä raa'asti hyvästelemättä, niin, miten viikatemies tahtoikin luultavasti. Ukon kuolema ei harmita minua enään niin paljoa, kuin silloin, kun se tapahtui, mutta eräs asia jäi nyppimään, ja suuresti: Ukko oli vain yhden ylennyksen päässä elämäntoiveestaan! Toivottavasti Ukon tilalle saatiin joku yhtä hyvä työntekijä.

361467.jpg

"Tu-tuo ruukku! He veivät Ukon!" Totta, Ukosta jäi jäljelle vain pieni ja harmaa ruukku, uurna. Tottakai Tanyaa suretti Ukon menetys, mutta sai silti mieltä lohduttavan perinnön, 9 800 simoleonia. Myös muita perheenjäsenistä sai perintöä: Kelis sai 4 350 simol., Ruby 2 600 simol., Sun 1 080 simol. ja Trey 864. Lapsenlapsista Sun sai eniten perintöä! Vau, ei edes Ukon lemppari poika, Trey saanut niinkään paljoa.

361468.jpg

Myös Terapeutti tuli tervehtimään Tanyaa ja hänen surkeaa elämäntilannettaan. Kai se on ymmärretävää, kun oma ja kaikista rakkahin kuolee. Tanya ei anna vielä pitkään aikaan anteeksi viikatemiehelle, joka julmasti viskaisi Ukon sinne, mistä hän tulikin. Tämä pistää muistelemaan Ukkoa, Ukon muistoille tilaisuus.

265243.jpg

Kaikki muistatte, kun nämä kyyhkyläiset tapasivat, ja saivat ensisuudelmansa? On totta, että oli tuuria kun löysin Ukon, sillä minun tuurillani ei tuollaisia kovin usein löydetä.

265265.jpg

Naimisiin meno tuli nopeasti ja äkkiä, kuten toivoinkin. Se oli kuin taikaa, että he tutustuivat niin nopeasti -ja jopa rakastuivat. Nuoren parin onni oli täydessä loistossaan.

304613.jpg

Sitten hieman tuoreimpiin kuviin: Ukko kasvoi nopeasti, ja kaiketi onnellisesti.

340395.jpg

Siitä, kuin Ukko tapasi Jörö-suden ensimmäistä kertaa.

340410.jpg

Siitä, kun Ukko huomasi, miten suloisia ne lapsenlapsetkin ovat. Ukosta olisi paa-aljon enemmänkin kuvia, mutta siinä menisi kauan laittaa jokaikisen kuvan ja muistella parhaita ja huonoimpia hetkiä,

361500.jpg

..mutta Ukkoa on vaikea olla muistelematta, joten Ukolle pystytettiin huone, ja muillekkin tuleville vainaja-sukupolville, jossa kukin saa surea ja muistella ketäkin.

Perijäkilpailu on alkanut:

361502.jpg

Karen on erityisen kaunis, joten se tuottaa päänvaivaa valita perijä. Niin Karenille kuin Johnillekkin on valittu puoliso, mutta toisesta ei tule toisen puolisoa, sillä en tuhlaa turhaan ei-perijöille simejä. Karenin puolisoa toimisi siis Paavo, jonka kuva on osassa 14.

361504.jpg

Toivottavasti tästä saa hyvän kuvan siitä, miltä Karen näyttää sivulta, siis tässä näkyy mm. nenä, joka ei ole paha.

361505.jpg

Tässä on siis toinen perijäehdokas, Jonathan. Erittäin komia, mutta silmissä oli sellaiset oudot "pussit", niitä ei näy kuvassa. Johnin puolisona toimisi Else, joka on esim. myös 14. osassa, ja 13. osassa, ainakin.

361506.jpg

Sivuprofiilia myös Johnista. Nenä ei ole ruma, siitä ei ole epäilystäkään.

 

Kaadan nyt teidän niskalle perijän valitsemisen, joten äänestäkää (teidänmielestä) parempaa ehdokasta. Ehdolla on vain kaksi "johtosimiä", koska Sunilla tai Treyllä ei ole puolisoa varattuna. Heitäkin voi äänestää, mutta se onkin hieman mutkikkaampi juttu sitten. Jos ei perijöille tule ääniä, niin en sitten tiedä mitä tapahtuu. En pakota teitä äänestämään^^ Paalljjoonn kommenttia muuten Ukon kunniaksi. Kysymykset, kritiikki, positiiviset ym kommentit ovat sallittuja.

maanantai, 22. tammikuu 2007

Osa 14. Perijöitä kaksinkappalein

Äpöpöpäpö. Anteeksi, kun tulee nyt vasta n. 10 päivän päästä edellisestä, mutta simssini on niin kökkö, että kestää n. 5 min että koko juttu käynnistyy ja vielä toiset 5 min siihen, kun se lataa sitä naapurusto juttua ja niitä muita. Joskus se ei edes aukea. Kuten eilen ei edes auennut. Eilinen meni sitten latauksien poistamiseen ja kun otetaan vielä oma elämä ja kaverit esille. Vieläkin pitää niitä latauksia poistella, jos aijon vielä ladata.. tai siis.. nojaa.

355893.jpg

Nyt Tanya taas vaihteeksi haaveilee. Päättäisi jo nainen kenet haluaa. Suosittelen Ukkoa lämpimästi, hänhän on miehesikin, ja vielä ikäisesi. Pasi on vielä nuori mies. Taino, eihän nyt niin nuorikaan enään ole.

355923.jpg

Karen näyttää sentään välittävän Treystä, toisin kuin muut. Karenhan kokoajan pussailee ja vie Treytä syöttötuoliin ja noukkii välillä väsyneenä lattialta. Siinä vasta isosisko. Ei näytä vanhemmat välittävän. Tosin, isovanhemmat raatavat aika paljon myös lastenlastensa eteen, mutta ei heilläkään ole liikaakaan aikaa.

355943.jpg

Karenilla sitä energiaa riittää. Karen kokee, että kaikki asiat ovat hänen vastuullaan kasvettuaan teiniksi. En kyllä ihmettele, miksi Karen niin ajattelisi, sillä koko kämppä ei ole ollut missään parhaimmassa kunnossa viimeiaikoina.

355959.jpg

Uusi kilpailuehdokas liittyi joukkoon. Karenillakin on nyt paremmat mahdollisuudet saada perijän valtaistuin omakseen. Köh, eihän näille perijöille mitään tuolia ole valmistettu, mutta saavat silti jatkaa arvokkaina ja muistettuina sukua. Luulenpa, että olen pulassa perijän suhteen.

355969.jpg

Tässä on se postipoika-Paavo, josta teille yhdessä osassa jauhoin, että haluan hänet posteljooniksi Stoneseille. Tässä hän nyt on, mutta ei tuo vieläkään postia näille, mutta hänestä tuli sattumoisin Pasin ystävä, joten Pasi hälytti miekkosen paikalle, ennenkun on jo myöhäistä vaikuttaa perijään. Tällainen komistus hän jokatapauksessa on.

355977.jpg

Jo seuraavana aamuna Karen tarttui isänsä yöpaidan hihasta, ja vetäisi tämän ylös sängystään ja raahasi puhelimen ääreen ja aneli, että pirauttaisi Paavolle, vain ihan pikaisesti ja kutsuisi kylään. Samassa hän levitti suloisen koiranpentu ilmeen naamalleen. Pasin oli pakko soittaa Paavolle, ja Karen ryntäsi vaihtamaan vaatteet hieman "juhlallisemmaksi", varmistaakseen, että saisi Paavon omakseen. Tosin, Karen ei saa Paavoa, jos ei ole perijä. Julmaa, eikö totta?

355992.jpg

Myös Jonathan pirautti Elselle, mutta toimi siinä aivan itsenäisesti. Johnin mielestä ei taida olla niin nokonuukaa, mitkä vaatteet on, ainakin tuo asu kertoo minulle niin. Toisaalta, on selvää, että joku hurmaantuukin tuollaiseen pitkähiuksiseen suloiseen poikaan, mutta Karenista ei niin tiedäkkään..

356005.jpg

Uusi tervehtimis tyyli on aika "nopeasti" etenevä. Eihän se minua haittaa, sillä minun työhän on pitää heidän välillä hyvää sopua ja ystävyyttä, jos Karesta tuleekin yllättäen perijä. Toivottavasti Johnkin säilyy yhtä kauniina, kuin Karenkin. Sitten tulee vaan lisää pulmia. Toisaalta, elämäntoivekkin ratkaisee, joten Karen on minun laskelmissani alakynnessä, sillä kuka jaksaa toteuttaa 50 ensitreffit -toivetta? Ei kukaan järkevä, ainakaan. Olen pahoillani, jos olet toteuttanut sen toiveen kenties.

356025.jpg

Tervehdyspusun kyllä miäs antaa, mutta ei edes halua lemmenkipeältä Karenilta halia? Johnilla hyväksyttiin heti ensimmäisellä kerralla hali, mutta tuollaisella kauniilla teinineidolta ei sitten? Kai sinä vielä pääset rutistamaan Paavoa, ihan varmasti.

356024.jpg

Myös Else saapui pian paikalle. Nyt pääsee Johnkin viettämään aikaa jonkun aikuisen simin kanssa, kun ei taida saada vanhemmilta sitä huomota. Ehkä on parempikin, että vietät sen ajan Elsen kanssa, sillä vain siten saa hyvän suhteen Elseen.

356037.jpg

Tämä pari päätti heti ruveta mäiskimään toisia tyynyillä, hyvä siihen asti, kunnes jotakuta sattuu. John katsoo hieman silmät pyöreinä siskonsa puuhasteluja postimiehen kanssa. Jokaisella on omat juttunsa.

356042.jpg

Kun taas Else ja John aloitti hieman rauhallisemmalla leikillä, nimeltään taputusleikillä. Kyllähän siinäkin nyt tavallaan mäiskitään, mutta se on hellää, pientä ja tuntumatonta, jota kutsutaan yleisimmin läpsimiseksi.

356132.jpg

Kelis katsoi, että oli aika soittaa yliopistolle, ja tienata hieman kahisevaa ennen yliopistoa, tosin yliopistoon menemisessä voisi mennä vielä kauan, sillä Kelis aikoo odottaa sisaruksiaan. Stipendejä tipahteli mainiosta todistuksesta, siivoamisesta ja luovuudesta.

356136.jpg

En yhtään ihmettele, että neitokainen sai siivoamisesta stipendin -tyttöhän raataa likaiset astioiden ja muiden epäpuhtauksien perässä yötä päivää!

356141.jpg

Ei Karen ihan huono kokkaamaankaan ole, valmistaa mielellään perheellekkin ruokaa, ettei kaikki ei-hyvät-ruoanlaittajat pääsisivät sytyttämään hellaa tuleen. Tosin, kaikki osaavat valmistaa juustopastaa.

356226.jpg

Kelis ansaitsi taas pomon mielestä ylennyksen, ja sen hän saikin. Kelis on ylpeä itsestään: On pian ravintola-alan huipulla, yhden ylennyksen päässä, elämä sujuu muutenkin hyvin.

356149.jpg

Kaikkien pitää kokea opettamisen mukana tuova tuska ja ilo. Tälläkertaa Kelis sai kokea sen tuskan, sillä kuopus Trey ei suostu sanomaan hänen nimeään. Ei se mitään, kyllä Trey vielä oppii.

356152.jpg

Kaikki muut pitävät jollakin tapaa hauskaa, mutta Sun katsoo itseään peilistä. Totta, Sun ei eroa pelkästään naamasta muista sisaruksista, vaan myös luonteeltaan: Sun ei ole läheskään niin siisti kuin siivousintoilia sisarensa, nimittäin Karenilla, Johnilla ja Treyllä on kaikilla samat luonteenpisteet! Kaikilla on siivous 9, ja menevyys 10.. muita en jaksa muistaa, mutta olin aivan hämmästynyt siitä.

356177.jpg

Kelis kyllästyi Treyhyn niin, että päätti valmistaa tätä pyhää ainetta, koska hidasoppinen Trey oli liiankin hidasoppinen opiakseen mitään ilman apu.

356181.jpg

Kelis yritti muuttaa itseään äitimäisemmäksi, mutta epäonnistui siinä täysin: Kelis on vieläkin se sama Kelis, joka ei turvaudu mihinkään mamma vaatteisiin, vaan käyttää edelleen muodikkaita vaatteita, kuten nuo pillifarkut ovat aivan ihanat. No paita ei ole mikään maailman paras, mutta ei ollut muuta paitaa, joka olisi hyvä noiden farkkujen kanssa.

356232.jpg

Tässäpä yhdet iloiset ylentyjät. Ottaisivat mallia aina-iloisesta-Kelisistä joka iloitsee siitäkin, ettei saa ylennystä. No, kai se on heidän tapansa ilmaista onnellisuudesta, toisin kuin eräät huutavat koko Sim-Citylle, niin että se kuuluu varmasti myös Ytic-Misille asti.

356235.jpg

Siivousfriikki Karen on taas vauhdissa. Katsokaa nyt tuotakin, lavuaari kiiltää jo puhtaudesta, kun Karenin siivoustaito ja luonteen siivous yhdistetään. Vau, ei taida heti mennä jokainen paikka rikki ja likaiseksi Karenin käsissä.

356244.jpg

Karen kuuraa myös vessat mielellään..

356246.jpg

..kuin myös toimii pikkuveljensä vaipanvaihtajana. Kiltti isosisko, mutta Trey ei taida olla samaa mieltä.

356247.jpg

Karen näyttää suuttuvan siitä, kun joku vieras riepottelee Treytä. Trey ei kyllä myöskään pidä ei-kivoista riepottelevista vieraista, joten tasoissa ollaan.

 

Tähän päättyy tämä osa, ajattelin, että olisin laittanut sen koko tarinan, mutta jaan tämän nyt kahteen erilliseen osaan, sillä tätä koko osaa ei edes olisi ehtinyt tulla tänään, jos olisin laittanut koko n. 50 kuvan tarinan. Venähti vähän pitkälle tämä, mutta seuraava osa on jo lähestulkoon valmiina, paitsi ei ole tietenkään kirjoitettuna. Perijä-äänestys tulee ensikerralla, sillä silloin kaksi perijäehdokasta ovat teinejä, siis John ja Karen. Voi toki äänestää myös Sunia tai Treytä, mutta teen mieluiten Johnista tai Karesta perijän.